 Sonja Ahola kuuluu kisojen nuorimpiin talkoolaisiin. Kotitallilla hän harrastaa Farinzucker-poninsa kanssa.
|
 |
Talkootyön juhlaa
Kilpailut järjestänyt Pro Horse Races on vuonna 2003 perustettu seura, joka on erikoistunut kilpailujen järjestämiseen. Viime vuosina seura on järjestänyt muun muassa esteratsastuksen SM-kilpailut ja GP-kilpailut. Seuraan kuuluu lähinnä Seinäjoen seudulta parikymmentä jäsentä, joilla kaikilla on vahvaa osaamista jollain kilpailujärjestämisessä tarvittavalla osa-alueella.
Suurten kansallisten kilpailujen järjestämiseen pienehkö porukka ei kuitenkaan yksistään riitä, joten kisojen toteuttamiseksi voimansa yhdisti komea joukko lähialueen seuroja. Ilmajoen Ratsastajat vastasi kilpailujen kanttiinista, Etelä-Pohjanmaan Urheiluratsastajat radan rakentamisesta ja Alavuden Ratsastajat purkutöistä. Ratahenkilökunta tuli perjantaina Mäki-Pohdon Yksityisratsastajista, lauantaina Kurikan Ratsastajista ja sunnuntaina Jalasjärven Ratsastajista.
Yksi nuorimmista talkoolaisista oli 10-vuotias Sonja Ahola. Nuoresta iästään huolimatta Sonja on tottunut talkootyöläinen, sillä hän on varsinainen luottoliputtaja kotitallin harjoitus- ja seurakilpailuissa. Seinäjoella lauantain ratahenkilökuntaan kuulunut Sonja sai kuitenkin toisen pestin, sillä isojen esteiden takaa pikkuinen tyttö ei tuomaritorniin asti olisi näkynyt.
Sonjalla on kirjava ponitamma Farinzucker, jolla hän on osallistunut koulu- ja estevalmennuksiin ja pieniin kilpailuihin. Näiden kisojen luokat ovat ratsukolle turhan suuria, mutta vielä jonain vuonna Sonja aikoo itsekin kilpailla Seinäjoella.
Pro Horse Races kiittää kilpailijoita, toimihenkilöitä, sponsoreita, katsojia ja muita mukana olleita!
|